sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Taide leikkimisenä vs. elinkeinona

Lueskelin taas Karpowin Un-artistia, jossa hän puhuu (epä)taiteesta leikkimisenä - nautintona sinänsä, joka ei tähtää ulkoiseen päämäärään. Juuri tuollaista haluaisin itsekin taiteeni olevan, mutta tunnen nyt taas taiteen meritoitumissysteemien ja rahoituskysymysten painon raskaana.

Näytin opiskelijoille videon ITE-taiteilijapapasta, joka vaikutti tekevän teoksiaan pääasiassa ilmaisun halusta, niin kuin kuka tahansa harrastaja. Ammattilaisena toimiessani tunnen surua leikin muuttumisesta peliksi: apurahapeliksi, huomiosta kilpailemiseksi, selviytymistaisteluksi.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Luokituksia horjuttava hetki

Raviradalla hevoset kiinnitetään valjastuskatoksiin, pitkässä rivissä oleviin koppeihin varusteiden pukemista ja riisumista varten. Kerran, noin 20 vuotta sitten kävelin uteliaana heppatyttönä ystäväni kanssa katoksen sivuitse, ja huomasin harvinaisen kauniin liinakon suomenhevosen. Kehuin hevosen kauneutta ystävälleni. Kun käännyimme katoksen päässä ja kävelimme takaisin päin, huomasin, että juuri siltä erityisen kauniilta hevoselta puuttui oikeanpuoleinen silmä, tilalla oli vain tyhjä kuoppa päässä. Kaunis muuttui rumaksi ja ihanteellinen kammottavaksi yhdessä hetkessä.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Tarkennusta taas

Bussimatkalla Poriin onnistuin muotoilemaan tutkimusaiheeni aiempaa selkeämmäksi.

MIKÄ? Ohikiitavä epävarmuuden hetki, joka syntyy, kun jokin asia pakenee ennalta rakentamiamme luokituksia.

MIKSI? Uskon hämmennyksen olevan hedelmällinen lähtökohta uuden havaitsemiselle, sillä se avaa meille välähdyksen muista mahdollisista maailmoista. Muistutus "todellisuuden" häilyvyydestä ja toisaalta outoudesta. Miksi juuri tämä "todellisuus"on totta eikä jokin niistä muista mahdollisuuksista?

NÄKÖKULMA? Kenen tahansa epävarmuuden hetken kokijan. Oudot kokemukset halutaan usein jakaa ja niille nauretaan jälkikäteen yhdessä. Naurun parantava vaikutus. Kokija voi liikkua aistit avoina, mutta ei voi päättää kohdaamisesta etukäteen > hallitsemattomuus.

TAUSTALLA mm. Kaprowin termi nonart


KÄYTÄNNÖSSÄ
1) kerään epävarmuuden hetken kokemuksia ihmisiltä erilaisin keinoin
2) taustoitan ja luokittelen epävarmuuden hetkiä
3) teen omia teoksia esim. luokittelun pohjalta. Teokset eivät saa erottua järjestämättömästä epätaiteesta.

torstai 24. helmikuuta 2011

Akateemista kirjoittamista...tai sitten ei

Piipahdin Porissa Academic writing -kurssin aloituksessa. Kurssilla pitäisi kirjoittaa täysimittainen referee-julkaisutasoinen artikkeli. Toimiva tehtävä, mutta en kyllä käsitä, miten tässä hektisessä helvetissäni siihen kykenen, kun koko tutkimuskin on vielä ihan levällään. Ehkä täytyy suosiolla skipata kurssi tältä erää...

On tämä toisaalta niin hullua: lapset, opetustyö, veistosprojektit, koiraharrastus ja vielä tämä jatko-opiskelu. Kaikkea on muka pakko tehdä juuri tässä hetkessä...onneksi tiedossa on vuoden breikki ja keskittyminen vain opintoihin.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ennalta-arvaamattomuuden hetki

Ruokalassa on tarjolla salaattia, jossa on mustia pyöreitä mötiköitä. Oletan mötikän mustaksi oliiviksi sen tarkemmin sitä tutkimatta. Puraistessani oliivia se maistuukin aivan väärältä - se olikin tumma viinirypäle.
- 23.2.2011 Harjattulan ruokala

tiistai 22. helmikuuta 2011

Piiloleikki valmistuu

Huhti-toukokuussa julkistettava, lapsiryhmän kanssa yhteistyössä tekemäni Piiloleikki vie ajan ja ajatukset.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Epävarmuuden hetki (muisto)

Muisto vuosien takaa:
Talven ensi lumi satoi kyseisenä päivänä.
Minulla oli yliaktiivinen koiranpentu.
Palasin koulusta kotiin ja IHMETTELIN miten sitä lunta voi olla sisälläkin.
Koira se vain oli repinyt peittoni ja tyynyni.