Päivän epävarmuuden hetki...

...löytyy ranskalaisen sarjakuvapiirtälä Boulet'n sarjakuvablogista

Epätaiteesta ja taiteesta

Tarinan kertoja kuuli mielenkiintoisia ääniä, joita kuvitteli junien jarrutusääniksi. Hetken kuluttua hän kuitenkin huomasi, että kyseessä onkin ääniteos ja pettyi. Epätaiteen teos, jossa kuulijasta itsestään tuli taiteilija HÄNEN huomatessaan noiden outojen äänien esteettisyyden muuttuikin taideteokseksi ja siten siis jonkun toisen jo valmiiksi suunnittelemaksi...joten oivalluksen ilo hävisi.

Eiku hommiin!

1) Epätaide ja näkymätön taide
Termien määrittelyä ja taustoitusta (fluxus, situationistit, Boal)
Taiteen ja taiteilijan rooli (leikki)
Epätaiteen tapahtumaympäristö (arjen filosofia)
Teoreettinen johdanto

2) Häiriön hetki epätaiteena
Minkä takia häiriön hetki kiinnostaa?
Mahdolliset maailmat
Virhe järjestelmässä
Epävarmuus - nolostuminen – nauru (psykologia)
Kokemusten kerääminen

3) Epätaiteen muuttaminen taiteeksi
Tiedon järjestämisen metodin etsiminen
Epä- ja näkymättömän taiteen suhde
Taiteelliset tuotokset

Avainsanoja
Epätaide, taide, arki, rutiini, virhe, häiriö, luokittelu, nolostuminen, leikki, nauru

Ohjausta saamassa

Tapasin taas ohjaajani Denisen ja sain paljon uusia ideoita. Olen niin iloinen, että löysin näin helposti näin sopivan ohjaajan! Esittelin keräämiäni epävarmuuden hetkiä ja kerroin fokukseni muuttumisesta siten, että tosimaailman ilmiö on alkanut kiinnostaa minua enemmän kuin sellaisten rekonstruoiminen.

Koska koen itseni teoreettisesti sivistymättömäksi, olen ollut kovin tohkeissani etsimässä teoriaa, johon kiinnittää tekemiseni. Denise onneksi sanoi, että nyt alussa voin huoletta puuhailla ilmiöni kanssa ja että metodi nousee sitten materiaalista. Hän puuttui itsekin ongelmalliseksi kokemaani suunnitelmaan tehdä omia teoksia, jotka eivät olisi mitenkään erotettavissa tosimaailman epätaiteesta, sillä eihän tarkoituksella tehty ja sattumanvarainen ole koskaan sama asia.

Puhuimme tärkeästä asiasta, johon en ole vielä uhrannut ajatustakaan, koska olen tähän asti ajatellut tekeväni piilotettuja töitä, eli siitä, miten voin parhaiten ESITTÄÄ keräämäni materiaalin. Keinotekoisten töiden tekeminen kun ei välttämättä lainkaan ole se paras tapa. Ideoita: kirjoittaminen, kokemisen mahdollistaminen, seuraamisen mahdollistaminen, visuaalinen esittäminen jne. Nyt olen vain kirjoittanut, merkinnyt muistiin juttujani. Sellaisina ne lähentyvät event scoren ideaa, vaikka eivät olekaan ohjeita. Kummassakin tapauksessa taiteellisen idean tajuaminen ei vaadi konkreettista visualisointia, sillä se tapahtuu lukijan päässä. Toisaalta fyysinen toteutuskin on mahdollinen. Puhuimme myös mahdollisuudesta ohjeen kaltaisesti lähettää teoksia maailmalle toimien vain niiden alkuunpanijana, siten, että joku muu toteuttaa ne.

Puhuimme myös psykologisista lähtökohdista, epävarmuuden hetkiin liittyvästä nolostumisesta (urbaanin nykyihmisenhän tulisi kohdata kaikki silmää räpäyttämättä) jolle toisaalta jälkikäteen usein nauretaan. Denise korosti mahdollisuutta tavoittaa kokemuksen yleisinhimillisyys, vaikka nyt ainakin aluksi suodatankin kokemukset itseni kautta. Tarkoituksenani on haastatella ihmisiä heidän kokemuksistaan, ja Denise huomasi, että vaihtoon lähteminenhän on tämän yleisinhimillisyyden tavoittelun kannalta loistava asia, koska voin haastatella ihmisiä myös toisenlaisessa kulttuuriympäristössä.

Taiteilijan rooli voi olla näyttää ihmisille elämän kauneus ja moninaisuus. Rakastan taidetta, sillä se on kenttä, joka mahdollistaa leikin. Toisaalta tullessaan ammatiksi se muuttuu enemmänkin peliksi -rahoituksesta ja näkyvyydestä kilpailuksi. Haluan korostaa omaa leikkijän rooliani mutta pysyä silti ammattilaisena. Jos en itse tee teoksia, vaan nostan esiin ei-tietoisesti järjestettyjä taideteoksia, pystyn leikkimään nostamatta itseäni liian tärkeäksi henkilöksi.

Tällä hetkellä olen melko varma, etten haluakaan tehdä piilotettuja teoksia, sillä todellisuus on taas kerran keinotekoisuutta ihmeellisempää. Sen sijaan haluan kerätä epävarmuuden kokemuksia todella paljon ja selvittää, miten voin parhaalla mahdollisella tavalla järjestää ja esittää keräämäni tiedon.

Seuraavaksi:
- epävarmuuden hetkien keräämisen organisointi. Havainnoinnin rinnalle haastattelut.
- asioita, joihin liittyvää teoriaa täytyy selvittää: leikki, virhe, nolostuminen
- lukemista: Michel de Certeau: The Practice of Everyday Life, Iain Borden etc: The Unknown City, Spoon River Anthology

Kävin keskustelemassa myös KV-koordinaattori Pirita Postin kanssa vaihtoasioista. Fulbright –stipendien haluaika vuodelle 2012-13 päättyy jo heinäkuussa, joten tässä alkaakin olla jo melkein hoppu...

Epävarmuuden hetki #6

Asettelin Piiloleikki-teoksen veistoksia esille vitriiniin kauppakeskuksessa. Kaksi vitriiniä oli sijoitettu selät vastakkain siten, että toiselta puolelta ei voi nähdä toista. Työstin ensimmäistä vitriiniä, kun kuulin toiselta puolelta yllättyneen huudahduksen - kaksi naista oli tullut katsomaan veistoksia, ja toinen yllättyi, kun hänen kätensä yllättäen läpäisi vitriinin lasin. Hän ei huomannut, että teosta oltiin vasta ripustamassa ja oletti vitriinissä olevan lasin asiaa sen kummemmin miettimättä. Osoittaessaan jotain veistoksista ystävälleen hän yllätyksekseen huomasi kätensä ulottuvan veistoksiin saakka.

Taiteen itseisarvoisuudesta

Pari päivää sitten Ilkka-lehdessä oltiin huolissaan taiteen itseisarvoisuudesta ja nähtiin ongelmallisena, että kulttuuria perustellaan sen mukanaan tuomilla taloudellisilla hyödyillä. Eteläpohjalaisena minulla on ehkä vähän ennakkoluuloinen kuva heimolaisistani - siellähän käsitykseni mukaan raha on juuri se juttu. Mutta on kyllä erittäin ilahduttavaa, että joku on Pohjanmaallakin eri mieltä!

Taide leikkimisenä vs. elinkeinona

Lueskelin taas Karpowin Un-artistia, jossa hän puhuu (epä)taiteesta leikkimisenä - nautintona sinänsä, joka ei tähtää ulkoiseen päämäärään. Juuri tuollaista haluaisin itsekin taiteeni olevan, mutta tunnen nyt taas taiteen meritoitumissysteemien ja rahoituskysymysten painon raskaana.

Näytin opiskelijoille videon ITE-taiteilijapapasta, joka vaikutti tekevän teoksiaan pääasiassa ilmaisun halusta, niin kuin kuka tahansa harrastaja. Ammattilaisena toimiessani tunnen surua leikin muuttumisesta peliksi: apurahapeliksi, huomiosta kilpailemiseksi, selviytymistaisteluksi.