Lueskelin taas Karpowin Un-artistia, jossa hän puhuu (epä)taiteesta leikkimisenä - nautintona sinänsä, joka ei tähtää ulkoiseen päämäärään. Juuri tuollaista haluaisin itsekin taiteeni olevan, mutta tunnen nyt taas taiteen meritoitumissysteemien ja rahoituskysymysten painon raskaana.
Näytin opiskelijoille videon ITE-taiteilijapapasta, joka vaikutti tekevän teoksiaan pääasiassa ilmaisun halusta, niin kuin kuka tahansa harrastaja. Ammattilaisena toimiessani tunnen surua leikin muuttumisesta peliksi: apurahapeliksi, huomiosta kilpailemiseksi, selviytymistaisteluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti