Olen miettinyt viime aikoina paljon mahdollisia tekniikoita piilotettujen teosten tekemiseen. Haluan herättää teoksillani kriittisiä ajatuksia esim. kapitalistisesta yhteiskunnastamme sekä vahvistaa uskoa elämän hienoihin asioihin. Missään nimessä en halua lisätä turvattomuuden tai pelon tunteita. Uskon työskentelyssäni rakentavaan lähestymistapaan ja mielestäni pelon lietsominen ei sitä ole.
Jari Jula pohtii toimittamassaan teoksessa Taiteen etiikka (2007) performanssin moraalia suhteessa sen yleisölle mahdollisesti tuottamaan henkiseen haittaan. Jula käyttää esimerkkinä Chris Burdenin kahta 70-luvun performanssia, joissa molemmissa taiteilija vahingoitti itseään. Performansseista ensimmäinen tapahtui galleriassa ja toinen kaupunkitilassa. Olennainen ero teosten välillä on se, että ensimmäisen performanssin kohdalla osa vastuusta siirtyy yleisölle -olihan se tullut paikalle vapaaehtoisesti, kun taas toisen performanssin yleisöllä ei ollut mahdollisuutta valita, haluaako se nähdä teosta lainkaan (s.21).
Edellinen kysymys on erittäin tärkeä piilotetun taiteen tapauksessa ja määrittelee (omalta kohdaltani) osittain aiheiden ja tekniikoiden valintaa. Muistan erään näyttelykäynnin Hamburger Bahnhofissa, jossa mukanani oli rattaissa nukkuva 2-vuotias poikani. Paul McCarthyn teoksia sisältävän salin ovella vartija kielsi tiukasti meitä menemästä sisään. Minulta kesti hetki ymmärtää yllättävä porttikielto - mutta sitten huomasin teoksen olevan kielletty alaikäisiltä, siis myös nukkuvilta sellaisilta. Kielto tuntui ensin koomiselta, mutta myöhemmin olen kaivannut samantyylistä opastusta kolutessani näyttelyitä lasten kanssa - videotaidekopperoihin en uskalla heidän kanssaan mennä lainkaan, kun en voi olla varma siitä, miten eksplisiittistä kontenttia teokset saattavat sisältää.
Samasta syystä julkisessa tilassa oleva teos ei mielestäni saa lietsoa pelkoa ja ahdistusta. Kannatan tietenkin koko tunteiden kirjon käsittelyä taiteessa, mutta olen myös vakuuttunut siitä, että ihmisillä täytyy olla vapaus kieltäytyä kohtaamasta tietynlaisia sisältöjä. Itse en esimerkiksi halua katsoa enää kauhufilmejä, sillä nuoruuden hybriksen kadottua ja maailman sairauden tajuttuani samastun lähinnä rääkättävään osapuoleen, mikä jotenkin kummasti estää nautinnon saamisen kyseisestä taiteenalasta. Äitinä taas olen vakaasti sitä mieltä, että mitä pidempään lapsilta saa pimitettyä maailman synkät puolet, sen parempi. Kyllä he lopulta kuitenkin kohtaavat totuuden, mutta toivottavasti silloin jo kykenevinä käsittelemään sitä.
Pakettipommien, itsemurhaiskujen ja tolkuttomien ampumistapausten välityksellä rakennettu pelon yhteiskuntamme rajoittaakin eettisten piilotettujen tekniikoiden valintaa. Vaikkapa bussin istuimelle jätetty kassi tai pehmolelu tuo liian helposti mieleen pommin ja oudosti käyttäytyvä henkilö arvaamattoman nistin. Olen kiinnostunut postitaiteesta ja muista henkilökohtaisen taiteen muodoista, mutta selittämätön kirje tai puhelinsoitto on muotoiltava huolellisesti, jottei se aiheuttaisi vastaanottajassa uhan vaikutelmaa. Suuresti ihailemallani ranskalaisella Remy Gaillardilla on performanssi, joissa hän yllättää ihmisiä yksinäisissä tilanteissa (Bat, 2009). On tietenkin kiinnostavaa nähdä ihmisten reaktioita heidän pelästyessään, mutta mielestäni tämä teos on ehkä hivenen liikaa katsojaa häiritsevä verrattuna Gaillardin moniin muihin oivaltaviin teoksiin.
Haluan ujuttaa teokseni arjen kudelmaan, mikä aiheuttaa väistämättä niiden uhkana kokemisen todennäköisyyden nousun ennalta-arvaamattomuudellaan: galleriassa kököttävä veistos (mikäli se ei ole tappaja-Juggernaut) on lähtökohdiltaan vaaraton - ja se, joka sellaisen luokittelee henkilökohtaiseksi uhaksi on luultavasti kaheli tai ongelmissa teoksen tekijän kanssa. Epävarma objekti arjessa on kuitenkin aina mahdollista tulkita myös uhaksi, mikä riski on otettava piilotetusti työskennellessä. Lupaan kuitenkin parhaani mukaan yrittää välttää ihmisten pelottelua. Kaupankäyntiin liittyviä yhteydenottojen harvoin koemme uhkaavan turvallisuuttamme, joten ehkä aloitankin siitä suunnasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti