Once, the artists taks was to make good art; now it is to avoid making art of any kind. Allan Kaprow: Manifesto 1966 (kirjassa Essays on The Blurring of Art and Life).
Food Liberation Front -ryhmän tekemä Ronald McDonald -veistoksen kidnappaus paljastui Jani Leinosen projektiksi. Leinosen mukaan: "kun ihmiset tajuvat, että joku asia on taidetta, sisällöt neutraloituvat. Olen ajatellut ryhtyä välttelemään taiteesta puhumista, koska asiat tuntuvat siten paljon todellisemmilta. Ihmisillä on taiteesta niin omituisia mielikuvia."(HS 13.2.11) Olen täysin samaa mieltä ja tykkään kovasti Ronald -teoksesta.
Niin, taide kaikesta huolimatta ON hiekkalaatikko yhteiskunnan (taka)pihalla, pilleri, jonka voi halutessaan ottaa tai jättää. Punk-bändit kohkaavat maailman pelastamisesta toisille jo valmiiksi samalla tavoin ajatteleville. Taide haluaa (ymmärrettävästi) olla autonominen kenttä, vapaa ulkopuolisesta ohjailusta, mutta samalla olennainen osa yhteiskuntaa.
Situationistit lopettivat taiteen teon elämisen taiteen hyväksi (Pyhtilä 2005, 9). Taustalla oli sama ajatus kuin Leinosella: sisällöltään vallankumouksellinen taideteos on liian helppo hyväksyä, sillä sehän on vain taidetta! McDonalds -keissiin verrattavissa oleva häväistys tapahtui, kun lettristit tunkeutuivat Notre Damen pääsiäismessuun vuonna 1950, jossa munkin kaapuun pukeutunut Michel Mourre pääsi livahtamaan keskialttarille julistamaan Jumalan kuolemaa (Pyhtilä 2005, 21.)
Taidemaailmassa (lähes) mikä tahansa on mahdollista. Kehityskulku objekteista interventioihin on mahdollistanut sen, että nykytaiteilija voi (ainakin osittain) kieltäytyä tekemästä taidetta ja ansaita silti paikkansa taiteen kentässä. Jos taiteilijalla on taustallaan pari taiteen korkeakoulututkintoa ja kiikarissa tohtorin hattu (viittaan nyt siis itseeni), voiko hän edes väittää, etteivät hänen taideteoksiin niin kovasti viittaavat puuhailunsa olisi taidetta? Rahoitusta kuitenkin pitäisi jostain saada, ja mistäpä muualta kuin taidekentältä, siellä ei-taiteen ymmärrys kuitenkin on huomattavasti korkeammalla kuin vaikkapa sosiaalitoimessa.
Olen iloinen, että ajauduin aikoinani juuri (kuva)taiteen pariin juuri siksi, että siinä on vapaa kenttä temmeltää. Olen leikitellyt ahkerasti ei-taiteen ajatuksella, mutta myönnettävä se on: hienoja projekteja voidaan tehdä hetkellisesti piilottaen taiteen status, mutta apurahojen hakuaika porsaan kotiin ajaa.
---
Pyhtilä, Marko 2005. kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki. Helsinki: Like
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti